Basecamptriathlon

Syvä houkaus, olen uupunut, kausi on vihdoin paketissa. Suupielet ovat ylöspäin viimeisen kilpailun jäljiltä, vaikka jäljet kehossa kertovat kisan vaikeuksista. Rauhassa otettiin rauhassa vai oliko se niin, että maltti vain unohdettiin tällä kertaa kotiin. Maastotriathlon on oma lajinsa ja sain siitä oivan muistutuksen ajamalla pyöräni kantoon. Kiitos Lassi Ikonen ja Giant mahdollisuudesta päästä kokeilemaan lajia joka jälleen vei sydämeni. Vaikka mies vetää täysiä ”liikenteenjakajaan”, kiroaa tyhmyyttään, kerää kamppeensa, toteaa luiden pysyneen ehjinä, hyppää hymyssäsuin konkelin selkään jatkaakseen matkaa ja maalissa istuessaan ensiaputeltassa, on ajatukset jo seuraavassa kilpailussa.
Tämä on se kokonaistila, johon olen saanut vaipua. Ne mielettömät tunteet, jotka vuosien saatossa hukkasin ja unohdin ovat vallanneet minut uudelleen. Vaikka uinti takkuaa, enkä pyörällä kestä pystyssä ja juoksuani ei voi edes kutsua hölkäksi, olen silti ratketa liitoksistani kun kaivan esiin kirini maalin lähestyessä.
Ensi vuoden kalenteria tässä suunnitellessani olen päättänyt osallistua ehdottomasti myös maastotriathloniin. Mikä sen hienompaa kuin osallistua kansainväliseenkilpailuun jonka osakilpailu XTERRA järjestetään Rauhassa. Keskisen Akille vaan terveisiä, että täällä odotetaan milloin päivä lyödään lukkoon. Muille lajia harkitseville tahdon sanoa, tulkaa mukaan, puitteet eivät parane ja kilpailumaastot kestävät kyllä vertailua.
Kuten olen maininnut, kuntoutusprojektini oli tässä ja siirryn siis kuntoilun pariin. Tätä juhlistan julkaisemalla uuden tukijani Fysio-Eskolan joka halusi lähteä mukaan kohti seuraavaa seikkailuani. Liityn samalla myös Alisa Vainion kanssa samaan talliin, Bauerfeind. Katsotaan josko nämä sukat kuljettaisivat miestä hiukan kovempaa matkan aikana kiriä unohtamatta.

Leave a Reply