Palasia palasia

Minua on jo pitkään häirinnyt keskeneräiset työt. Tänään sanoin sen ääneen puolisolleni. Samalla tajusin problematiikan, joka siihen liittyy. Jos ja kun saan jonkun asian valmiiksi, en jää laakereilleni pitkäksi aikaa lepäilemään, vaan otan uusia töitä alle. Taas minulla on jotain kesken ja murehdin sitä. Kumpa olisin armollisempi ja nauttisin asioista ympärilläni. Maailmahan ei ole koskaan valmis ja varastomiehen, jos kenen se kuuluisi tietää ja sietää.
Varsinaisen työelämän olessa nyt sivussa, on katseeni jo muualla. Näitä palasia onkin nautinnollista kasailla ja keskustella ihmisten kanssa eri vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista. Ensi kesä siintää vahvasti ajatuksissa ja ohjelmassa on testauksia ja varustepuolen hiomista. Yhtään kiveä ei ole syytä jättää kääntämättä. Tulen raportoimaan jatkossa vielä yksityiskohtaisemmin tapahtumista, koska tuleva projektini menee syvemmälle kuin aiempi. Olkaa kuulolla sillä tieto on tarkoitettu jaettavaksi ja palautetta otetaan vastaan innolla.
Olisiko tästä menopeliksi ensi vuoden Xterraan Rauhassa?

Leave a Reply