Month

lokakuu 2016
30
loka

Amis

Sunnuntai-illan ratoksi pyyhkäistiin Myllysaaren parkkiin. Siitä legendaariset portaat ylös ja hölkäten ammattikoulun kentälle. Kenttä valaistuna ja kolme potkijaa paikalla, mahduimme siis hyvin joukkoon. 10 x 105 metriä/hölkkäkävelypalaustus, varsin napakasti (80-90%) olosuhteiden ollessa ihanteelliset. Sykkeet laskivat 120 tienoille suht helposti, eikä juoksu tuottanut vaikeuksia. Hivenen oikea takareisi itsestään ilmoitteli viidennen vedon jälkeen. Vasen tulee muuten vähän...
Read More
29
loka

6.17

Kautta 2017 starttaillaan pikkuhiljaa ja lauantaiaamun harjoituksesta pidetään kiinni. Tänään kello soitti kuusireikäreikä ja reilun vartin päästä olinkin jo ulkona. Vettä satoi niinkuin syksyllä on joskus tapana tapahtua. Pukeutuminen oli sen mukaista eikä keli mitenkään häirinnyt. Ainoastaan pururadalla juostessa rännäksi muuttunut sade teki alustasta turhankin liukkaan. Lenkkiin mahtui kävelyä vielä mukaan reilusti joten pikku köpöttely...
Read More
28
loka

Raamit harjoitustunneille

Tämän talven harjoittelumääriä pohtiessa päädyin lukemaan 163 tuntia. Käytännössä tuo jakso on siis marras-huhtikuu, yhden päivän sijoittuessa lokakuun puolelle. Maltilla lähdetään liikkeelle alkuun viikko systeemillä 3+1 ja vaihdetaan keväämmällä tahtiin 1+1. Talven aikana siis kolme viikkoa tunteja nostaen ja yksi leväten. Maalis-huhtikuussa tehoja nostettaessa mennään vuoroviikko periaatteella. Tällöin korostetaan myös lihashuoltoa ja varmistetaan palautuminen. Alun...
Read More
27
loka

Kevennystä askeleeseen

Tiistaina teipattu jalkani tuntuu edelleen suorastaan omituisen kevyeltä. Hyviä kokemuksia minulla on aiemmin Fysio-Eskolassa teipatusta olkapäästä. Jonna ja Aino ainakin hoitivat silloin työn mallikkaasti. Tuntuu ehkä hassulta kuinka pieni teipinpala voi tilannetta muuttaa niin totaalisesti. Oikeen suuntaan kohdennettu veto antaa kyllä helpostusta. Samalla se jättää jäljen lihasmuistiin oikeasta asennosta. Teippauksen varaan ei ole syytä ongelmaa...
Read More
26
loka

Ensi lumi

Eiliselle olin sopinut vasemman akillesjänteeni/pohkeen teippauksen vanhan tuttuni, Juha Karhun kanssa. Silkasta ammatillisesta mielenkiinnosta hän homman teki. Ammattimies viimeisen päälle ja verkostot tuntuvat olevan kunnossa. Voin suositella hänen palveluksiaan lämpimästi. Tarkoituksena oli vielä mennä radalle piikkarit jalassa juoksemaan. No, homma typistyi lähinnä mainosjuoksenteluksi ja järvessä seisomiseksi. Hauskaa sekin, poljin sitten kuntopyörällä kotona yrittäen saada kylmettyneet varpaat...
Read More
24
loka

Hertti leijaa

Kello nollaneljä isä saa potkun kylkeensä, ei pitäisi yllättää. Rakas kuopuksenihan se siinä vain siirsi päänsä jalkopäähäni. Nyt kuitenkin havahdun ja suorastaan herään. Loikoilen kuitenkin seitsemään jolloin kello ”herättää”. Mietin aamulla, että mikä se niin valvotti. Olen taas antanut itseni ajautua tilaan jossa on liikaa muuttuvia tekijöitä. On ne pakolliset työt ja sitten ne paljon...
Read More
20
loka

Tästä ei pohjetreeni parane

Anteeksi nyt vaan kaikki asiantuntijat, mutta piikarit jalassa juoksiminen on parasta mitä pohkeelle voi tapahtua. Toki maltti tulee säilyttää, siinä asiassa voin ottaa aina neuvoja vastaan. Näin vanhimmiten kuulon heikentyessä ymmärrykseni on parantunut. Valtaisa määrä tehtyjä virheitä antaa myös kompetenssiä puhua asioista jotka liittyvät valmennukseen. Niin valmentamiseen kuin valmentautumiseen auttaa jatkuva vuoropuhelu eri lajien edustajien...
Read More
19
loka

Mistä tänään riemu revitään

Muutaman päivän ajan on tuullut vastaan. Asiat eivät ole menneet niinkään eteen, vaan mieluummin taaksepäin. Tosiassa vastoinkäymiset ovat vain pysäytteneet etenemisen tai tehneet siitä silmillä vaikean havaita. Ne pienet teot tai pienet sanat ystävältä tai ystäviltä saattavat kääntää katseen äkkisti auringon suuntaan. Seuraavaksi minä suuntaan nokkani kohti Kimpisen pyhättö ja isken oikein piikkipohjaiset juoksukengät jalkaan....
Read More
11
loka

Linnavuoren portaisiin tieni käy

Vierumäellä on kunto testattu ja pohjalukemat saatu. Jotenki jäi vaikutelma, että paremmassa kunnossa testitapahtumakin voisi olla mielyttävämpikin. Sen sitten kevät näyttää, mutta nyt on työnteon aika. Opiskelurintamalla se tarkoittaa opinnäytetyöntekoa ensi talven ja kevään aikana. Olihan siitä puhetta että juna starttaa, mutta en ollut paljoa kiinnittänyt siihen huomioita. No äkkiäkös minä aiheen keksin ja pari...
Read More
08
loka

Paluu juurille

Navigaattoriin osoite Urheiluopistontie 400, 19120 Heinola ja matkaan. Nuorimman lapsistani jätin äitinsä viereen päiväunille. Vanhemmat lapset tulisivat kohta eskarista ja koulusta, kun isä lähti kohti Päijät-Hämettä. Vuosi oli 1991 kun olin isäni matkassa Vierumäellä ensimmäisen kerran. Koko ikäni olin jääkiekkoa vääntänyt ja siinä ohessa tehnyt yhtä sun toista. Laji kuin laji oli tullut tutuksi ja...
Read More
1 2

Kategoriat

Arkisto