Uusi sivu aukeaa

Marraskuussa 2015 aloitin kuntoutustaipaleeni kohti Tahkoa ja triathlonin täyttä matkaa.  Samassa yhteydessä aloin kirjoittamaan tekemisistäni. Blogini oli yhden sortin harjoituspäiväkirja sillä saralla. Reilun vuoden ja 150 tekstin jälkeen, siirryn kohti ammattimaisempaa otetta tälläkin saralla. Yhteistyökumppaneista Altivo Oy tarjosi mahdollisuuden laadukkaaseen ilmaisuun. Klikatkaahan heidän sivuille, jos IT-puolen asiat eivät ole haluamallanne tasolla.

Urheilupuolelle mukaan lähti Varustamo, jonka kanssa yhteistyö liikunnan ja urheilun saralla on tiiveintä. Varustepuolesta Uskotunmiehen kilpailut eivät jää tänäkään kesänä kiinni.

Lisäksi sain mukaani Vankkapuun, vahvan Etelä-Karjalaisen toimijan puualalta. Kolmas uusi tuttavuus on rakennus-ja maalaustöihin erikoistunut Maalausliike Sami Ahtiainen.

Uskotunmiehen, tuon kuntoilijan parhaan kumppanin taustat ovat siis kunnossa. Teräsmiehellä yhteistyökumppanitkin ovat raudanlujia ammattilaisia, joita voi hyvällä omalla tunnolla suositella.

Toivottavasti nähdään mahdollisimman usein ystävät ja tutut liikunnan parissa. Kesällä kierrän Team Sportia Rovaniemen mukana viidessä eri triahtlon tapahtumassa.

 

Yhteistyö terveisin Jonne alias Uskottumies

Leave a Reply