Hokkarit jalkaan ja pilli suuhun

Niin kuin minä luulin nurmeksieni sammaloituvan, huomaankin laittavani ne illalla jalkaan. Esikoinen aloittaa kiekkokoulun ja isä lupautui tällä kertaa tulemaan kaukoloon asti tukemaan harjoittelussa. Molemmat opettelevat luistelemaan paremmin ja ymmärtämään kiekkoilunsaloja samalla. Toki voisin soittaa Larelle ja kannustaa hiukan, ihan kollegaalista tukea osoittaakseni.

Pelkkää harjoittelua ja huvittelua ei perheen isän elämä ole. Ei vaikka neljä viimeistä pitkävetoa onkin osunut kohdilleen. Vielä mahtuvat rahat tilille ja asuntolainaa on jäljellä niin että heikoimpia hirvittäisi. Eilen esittelin opinnäytetyöni, opponoin kollegan vastaavan ja päivän päätteeksi kirjoitin vielä kypsyysnäytteen. Tänään lähti myös Hops eteenpäin sellaisena kuin minä sen näen.

Torstaina jo toki viedään triathlonharrastusta eteenpäin juoksun merkeissä. Ensi viikolla onkin sitten tarkoitus testata uintia avovesiolosuhteissa. Ei jääne olkapäästä se leikki.

Leave a Reply