Pyörittämisen riemua

”Kolmenkympin päälle pitää keskinopeus saada”, sillä lähdettiin liikkeelle. Aerobareja olin kerran tänä vuonna testannut. Niiden asentoa hieman muutin vielä olkapäätä säästääkseni, ei olisi kannattanut. Yhtään noin pitkää lenkkiä en ollut ajanut tänä vuonna kuin edessä oleva 90km.

Uinnin jälkeen ripeä vaihto ja juosten matkaan. Mittarin lukitsin ensitöikseni heiluessani ohjaamossa. Alkukankeutta ajattelin ja mihin minä tuota mittaria tarvitsisinkaan. Sakkia alkoi tulla vastaan, kuka minkälaisella kulkuvälineellä. Syöttö oli kohdillaan ja annoin palaa. Ei ollut pulloa matkassa, joten mielessä kävi, että näinkö vielä jano yllättäisi. Se ei ole minua juuri viime aikoina häirinnyt, siispä mitä huolehtia turhaan.

Junien ohittelu yllätti Joroisten ensikertalaisen, jopa kolme rinnan oli vaikeuksia kestää kaistalla. Ohtin sen parisensataa kilpakumppania. Hommaa ei helpottanut lisätankojen löystyminen jo ensimmäisen 10 kilometrin jälkeen. Muutaman pikkutömpyrän jälkeen ohitukseni kuitattiin, mutta ei toistamiseen. Alaselkä hiukan vihoitteli takaisin tullessa vastatuulessa, kun mies heilui puolelta toiselle. Kello taas näytti niin hyvää aikaa, että murheet pyyhkiytyivät mielestä.

Todella positiivinen pyöräily, mutta vaihtoon juostessa huomasin jotain olevan vialla. Oikea jalkateräni oli täysin puutunut, eikä tuo kipeä vasenkaan ihan tuoreimman oloinen ollut. Varustepussi löytyi, kun riviä läpi kävin. Päätiin laittaa kompressiosukat jalkaan, että saisin hiukan apuja juoksuun.

Lisää tälläisiä pyöräilyitä, rohkea veto, virheet pois. Willimiesajot jäävät välistä ja Levillä matkustetaan. Tahkolla nöyrästi nyppylältä toiselle, ilon kautta.

2 Comments
  • Man behind the lens
    Posted at 22:58, 18.7.2017

    Vahva pyöräily oli kyllä! Lupaa hyvää…

Post a Comment