Kausi 2017 päättyy

Olen pitänyt marraskuuta uuden kauden alkuna. Sehän tarkoittaa sitä, että tänään päättyy vanha kausi. Onkin sopivaa päättää se kuminauhajumpalla. Koko kausi on kuntoutettu ja uuteen kauteen lähdetään lähes tulkoon samalta viivalta muiden kanssa. Ehdinkö saada heidät kiinni, sen näette 26.08.2018. Kauden 2017 perusteella olen päättänyt satsata maastotriathloniin. XterraFinland tulee olemaan kauden kohokohta. Se oli tänä vuonna välipala, mutta sen tulos jätti eniten plussaa omiiin papereihin.

Ensi kautta värittää myös laajenevat valmentajan tehtäväni. Ammatillisesti saan juuri sitä mitä kaipasin ja tarvitsin. Useiden eri lajien ihmisten kanssa voin kehittää itseäni ja näin ollen myös koulutyöt kulkevat mainiosti rinnalla. Julkishallinnon- ja juridiikanopiskelija laajentaa huippu-urheilun puolelle repertuaariaan. Näin sitä löytää aina itsensä mukavuusalueeltaan. Työ ihmisten ja ihmismielien kanssa on se mitä haen nyt ja tulevaisuudesta.

Leave a Reply