Juoksun irvikuva

17.05.2018, pitkä aika kului 26.06.2015 siihen, kun jalka antoi kivutta juosta. Tästä saatiin nauttia myös Gardalla. Ilo on liioittelua vatsan killittäessä ja ”George” nousi ylös, pakarin päristessä. Onneksi olivat huudot kuivia, tosin tossa mielentilassa se olisi ollut aivan sama. Ei siis helppoa, mutta ah niin nautinnollista. Sitä on ehkä hiemen vaikea ulkopuoliselle selittää, kun taistelua on kestänyt tuonakin päivänä sen neljättä tuntia ja kulku on vain tukkoista. Kuinka joku voi siis nauttia siitä? No helposti, pää on tyhjä, huolet eivät paina ja mies on voimissaan. Tiedän sen minunkin päivän koittavan. Kenties jossain räntäsateessa tehdyssä kilpailussa vastustajien hyytyessä hypotermiaan. Itse luonnollisesti makaan tuon voiton jälkeen keuhkokuumeessa sairaalassa sen pari viikkoa.

Juoksussa kesti siis pitkään, sen reilut 1.20 matkan ollessa 11 kilometriä. Helpotti kummasti, kun kaikki edellä meneväni kävelivät ylämäet. Saattoi siinä kuulumiset vaihtaa ja taas hiukan hölkätäkin. Kovempaa juostessa vasemman reiden kramppaaminen rauhoitti menoa. Moista asiaa ei ole minulle koskaan aiemmin tapahtunut. Siksi olikin hiukan outo tilanne, mitä tehdä, no höllätä tietty. Se auttoi ja taas pystyi hetken puristamaan. Loppukirissä ei säästelty ja kisatytöt kaadettiin sanan varsinaisessa merkityksessä. Tuohon tunteeseen ei koskaan kyllästy, nimittäin kirin nousuun.