Saattoihan tuo vähän sataa

Perjantaille oli merkitty puolentoista tunnin pyöräjuoksu -yhdistelmäharjoitus. Vettähän tuli kuin aisaa ja lämpötila tippui. En mennyt Huhtariin, vaan pidin kotipesää tukikohtana. Vaatetta vähän reilummin päälle ja kuivaa sitten juoksuosuudelle, siinä oli suunnitelma.

Harjoitus oli tarkoitus tehdä kilpailuna, mutta mukavuudenhaluinen haastajani vielä heräili, kun painuin sateeseen. Äkkiä kävi selväksi, että nyt harjoitus päivittyy. Alkulämpöä ei voinut ottaa, kun kastuttua alkoi paleltaa. Kova tuuli vain pahensi asiaa, vaikka kuinka yritin survoa menemään. Tunnin jaksoin pyörää piiskata läpi lätäköiden ja virtaavien purojen. Tunto hävisi jalkateristä nopeasti ja palautui vasta saunanlauteilla. Edes juoksu ei tässä asiassa auttanut. Pitää hiukan miettiä jatkon kannalta korjattivia asioita. Olihan keli raju ja poikkeuksellinen, mutta silti pitäisi pystyä ja pysyä paremmassa tikkarissa suorituksen aikana.

Kulku tuntuu hyvältä, henki kulkee, mutta jalkaterät sakkaavat. Puutumisongelmaa on ollut jo jonkin aikaa ja se haittaa. Löysä nauhoitus ei ole auttanut asiassa, joten vika on jossain muualla. Krampit ovat joka päiväisiä ja häiritseviä. Kyllähän nytkin pätkytin menemään, mutta onhan se vinha tunne tulla mäkeä alas tunnon loppuessa nilkkoihin.

Pääkoppa on läjässä, en valita, vaan yritän vain parantaa. Ensi viikolla juostaan lujaa, mutta ensin käydään nauttimassa tyttäreni kanssa kansainvälisestä tunnelmasta Lahdessa. Tuttujen moikkaaminen ja tuntemattomien tapaaminen ovat itselle tärkeää tällä reissulla. Parasta on kuitenkin isin rinsessan läsnäolo matkaseurana. Vivi ei epäröi koskaan lähteä iskän matkaan. Nautitaan siitä seikasta niin kauan kuin se kestää.