Kausi ja nilkka pakettiin

Klassinen kaksi kärpästä samalla väännöllä. Ensin sisään, sitten ulos ja ukko tippuu kuin kärpänen tänä aamuna ovesta terassille. Vähän räpiköi, kunnes tajuaa tilanteen. Ääni ja liikkeessä olleet voimat estivät minua nousemasta ylös. Ajattelin tässä kohtaa vaihteeksi järjellä. Normaalisti olisin vain kokeillut ja jatkanut matkaa. Nilkka ei olisi myöskään turvonnut. Tuo ääni, jota ystäväni kuvaili sanoilla:” Aivan kuin olisi oksa katkennut”, kertonee kaiken tilanteesta.

Lenkin teemana oli korkea frekvenssi. Korostetun lyhyt askel hitaassa vauhdissa, jotta välttäisimme vahingot. Liukkaat kohdat suorastaan käveltiin. Eräässä risteys kohdassa vaihdoimme juoksujärjestystä. Joni edelle ja minä perään. Ehkä tatsi herpaantui tai jotain, mutta pian onnettomuus tapahtui. Musta sateen kastelema kivi ei erottunut multaisesta polusta ja loppu on historiaa.

Tässä kohtaa ritari mustissa spandexeissaan astuu esiin. Kumppanini ottaa minut reppuselkään ja kantaa tien varteen. Suurin murheeni oli kuitenkin tässä kohtaa kuinka jatkossa teen työtäni eli valmennan. Kaikissa suunnitelmissa lähes tulkoon aina olen läsnä ja näytän esimerkkiä. Onni onnettomuudessa ja riskitesti tehtiin tahtomattani ennen h-hetkeä.

Jossittelua: matalapohjaisempi kenkä, turvavälin säilyttäminen, keskittyminen, parempi tasapaino, venytinkö askelta mäen laskiessa, karkeampi kuviointi kengänpohjissa eli kivi olisi uponnut kuvioon enemmän. Lista lähes loputon, ei muuta minun tilannettani, mutta kenties säästää jonkun muun jalan.