Lieto xco

Sunnuntaina maastopyöräkauden avauksessa Liedossa hypättiin kirjaimellisesti tuntemattomaan. Xco eli cross country olympic on laji jota en ole kokeillut koskaan. Kyseessä on siis ainut maastopyörällä ajettava olympialaji. Tällä kertaa ratana oli Suomen vaativin 3.8 kilometrin mittainen, lajia varten nimenomaan rakennettu reitti. Hyppyjä, kivikkoja, kallistuksia, ylityksiä, you name it. Nyt voi rehellisyyden nimissä sanoja kaikkien eväiden loppuneen.

Kilpailu oli fyysisesti vaativampi kuin odotin. Se oli kestoltaan pitempi ja noussut olivat todella haastavia. Eiväthän ne pitkiä olleet. Ne olivat jyrkkiä ja vaativat aina erilaisten pattien ylityksiä. Eräs huoltaja sanoi kilpailun jälkeen, että jokainen joka kykenee tuon radan ajamaan puhtaasti läpi, saa olla tyytyväinen. Tässä kohtaa pääsi helpotuksen huokaus. Vaikka jaksoin runtata, ajo oli kokoajan hakemista. Kova alku ja hivenen vaatimaton lämmittely kostautuivat. Tuntuu, että kone vaatii aina vaan enemmän lämmittelyä. Otin kyllä kierroksen tutustumisen ja muutaman avauksen. Siinä kun 10 minuuttia seisoskeltiin ennen starttia, niin aivan kuin kaikki olisi alkanut alusta. Kovempi lämppä ens kerralla. Lajivoimaa tarvitsen lisää. Jokainen kallionkieleke ja pyörän hyppäyttäminen on oma temppunsa. Ne verottivat paljon.

Pyörän suhteen olen aina ollut tyytyväinen. Kreikassa jouduin jo tekemään kompromisseja ja sama jatkui Liedossa. Pyörän säätämiseen pitää löytyä välineitä ja osaamista aina kisatilanteita myötä. Tiedän, että tässä kohtaa minun ei tarvitse huolestua. Varustamon pojilta lääkkeet löytyy ja tarvittaessa kalustoa täytyy päivittää. Vanteet ovat kenties tiensä päässä. Eräs kollega ihmettteli pyöräni takapäästä kuuluvaa helinää. Niin tai näin, pyörä pomputti liikaa ja minun eväät loppuivat. Taistelin vaikka selkä taas oli toista mieltä. Erikoismiesten vauhtiin ei ollut kyllä mitään mahkuja. Kuiton Antin johdolla menivät taas todella vauhdikkaasti.

Ensi lauantaina on vuorossa Evoc ja Rajamäen valtaus. Uskon kulun paranevan ja vaikeuksien helpottavan. Laadukas työskentely jatkuu ja keskiviikkona ohjataan tulevaisuuden toivoja.