Sanonta ”Oppia ikä kaikki” pitää edelleen kutinsa. Maastopyöräilyssä koen olevani aika rookie. Viikolla pyörä huollettiin kuntoon ja säätöjä käytiin läpi. Pienet koeajot ja koin olevani valmis lauantaille. Neljän hengen sakki lähti hyvissä ajoin liikkeelle. Ainoa pieni huoli oli suolistosta lähtevä makea tuoksu. Joku oli jostain syystä hivenen pielessä. Mutta muuten kaikki oli mallillaan, huumori kukki ja uhoa riitti. Rajamäki oli tarkoitus selättää.

Juuso saateltiin matkaan ainoana maantiekiitäjänä. Sitten maastojermut kävivät nurkan takana kurkkaamassa nopeimmat pätkät. Pojathan lähtisivät klo 13 ja minä heitä jahtaamaan viisi minuuttia myöhemmin. Olin aivan saletti, että ainakin näkisin Akin ja Samin. Hiukan alkoi kuitenkin epäilyttää, kun näin lähtöalueella olevan määrän pyöräilijöitä. Ynnäilin ruuhkan olevan melkoinen. Kuuskymppiset matkaan ja kolmekymppiset perään, oli kupletin juoni. Pitkämatkalaisten häntä olisi siis tukkeena piakkoin. Omalta osalta eka moka oli tulla varttia ennen starttia paikalle. Kaikki muut olivat tulleet jo aiemmin. Sain paikan puolestavälistä mikä ei ollut ihan kuntonimukainen, enemmänkin kokemuksenimukainen. Alun rynnystys siihen päälle ja keulan karkaaminen turhautti. No ajetaan miten päästään ja noukitaan päänahka kerrallaan. Voimia kuului ja olin kenties malttamaton. Kaiken kruunasi vannemuovipätkän takertuminen takavaihtajaan heti maastoon siirryttäessä. Kaikki ne ohittelut olivat uudestaan edessä. Jengi käveli pahoissa paikoissa ja jalkautumisia tuli väkiseltään. Ajo sinänsä oli puhdas ja lopun hyvä rynnistys jättivät positiivisen maun. Kolmen äijän ryppäässä ajoimme tyylipuhtaan lopun ja koneesta irtosi se mitä sieltä oli otettavissa.

Kuusankoskella pitää olla aktiivisempi ja röyhkeämpi. Tuntuu karulta rynnyä tälläisissä höntsäkarkeloissa, mutta se on ainoa tapa saada mies ahtaalle. Tämä pieni kilpailu keskenämme vielä piristää tapahtumia. Team Varustamo, joka kulkee Lappeenrannan Pyöräilijöiden alla on valmis kesän myötä kohentamaan kulkuaan. Meillä on auto alla, kiitos MS-Vuokraus. Kalusto kulkee paremmin ja pukeutuminen onnistuu veikeemmin. Fillareiden suhteen kaikki tehdään viikolla valmiiksi, siitä kiitos Jonille. Loppu eli itse suorittaminen jää kilpailijoille. Seurahan kustantaa eväät ja avustaa muutenkin maksuissa. Suosittelen liittymistä pyöräilijöihin ja hyppäämistä rattaille. Meidän mukana kulkee jokainen junnu ilmaiseksi. Vanhuksilta kulut pois taktiikka. Allekirjoittanutta saa lähestyä.

Kommentit ei sallittu