Kolme keikkaa

Olo on kuin pankkiryöstäjällä viikonlopun jälkeen. Räjäytinkö vai en sen aika näyttää. Oliko saalis riittävä tyydyttämään nälän vai luuletko että kenties piilotin sen turvaan? Paljon tarttui mukaan ja paljon sain ajateltavaa. Perjantaina hain tankin täyteen Imatralta Karelia Gourmetin Tuomaksen tykönä. Muutama sananen tulevasta ja minun päässäni kehittyi resepti, jonka tällä viikolla esittelen hänelle.

Pötsi täynnä suuntasin Pasuunan nokan kohti Joroista. Ajoin pitkästä aikaa välin Puumala-Juva. Kiva kinttupolku mukavine maisemineen. Omaan makuun paikallinen taksikuski kyllä ajoi turhan hiljaa ja keskellä tietä. No mihinkäs minulla olisikaan ollut kiire. Sami ja Lassi eivät sieltä karkaisi. Joroisille saavuttuani jäin heti ekalle teltalle suustani kiinni Klubbensportin Petrin kanssa. Minut kuitenkin irroitti neiti Aitolehti perheineen. Olimmehan samalle teltalle menossa yleisöä villitsemään ja pyöriä esittelemään. Täytyy sanoa, että melkoisen teräväpäinen mimmi ja kaukana höpöhöpölööppien tarjoamasta julkisuuskuvasta. Eikä tämä ukkelikaan pöllömpi kaveri ollut. Lajin ympärillä ja valmennusta koskevia ajatuksia vaihdettiin. Kyllä telttailu aina on mieleeni. Lukuisia kohtaamisia leppoisien ihmisten kanssa. Me like a lot. Yhdeksän aikaan pillit pussiin kaikki kenkäparit myyneinä katsoimme päivän onnistuneen. Uskon, että sillä saralla minulla on annettavaa. Hokaoneone on ollut omaan jalkaani käypänen jalkine. Ne varmasti jakavat mielipiteet, mutta niin kuluukin.

Lauantaina lyhyiden yöunien jälkeen olikin vuorossa Karjalan Kovin. Crossfit kilpailu vailla vertaa, joka oli avattu perjantaina triathlonosuudella. Laji päivittyy ja tämän viikonlopun lajit olivat erityisesti mieleeni. Ne sopivat hienosti myös serkkupojalleni, joka nappasi nelikymppisten hopeaa. Käsilläkävely varmemmalle pohjalle ja keskipalli on sinun Myce.

Sunnuntaina ohjasin liikennettä Willimiesajoissa. Pääsin ihan kotikonnuillekin hetkeksi ja lapsetkin kirmasivat paikalle. Tämän jälkeen heitin heidät mökille ja siirryin päivystämään Saimaaharjulle. Kilpailujen jälkeen pöperöt naamaan ja köllimään lämmenneeseen Saimaaseen. Kyllä taas fiilis vedessä yllätti ja kuinka se ote voikaan yht`äkkiä vain löytyä sieltä.

Maanantaiaamuna laitettiin mies testiin ja juostiin viikonlopunpölyt pois. 200m/400m/600m/800m 3.20min/km vauhdilla palautuksen ollessa puolet hitaampi hölkkä. 1.5% nousulla jaksoin oikein hienosti. Kasi vetästiin 1% nousulla ja muistelisin palautuksen olleen jo kävellen. Päälle vielä kaksi 3min/km vauhdilla 400m varmistamaan koiven herkkyys. Videolta voitte tarkistaa kuinka mies jaksoi.