Lapin taikaa

Reilu 23 vuotta sitten kotiuduin rajajääkärinä Ivalosta Lapin rajalta. Siitä asti olen miettinyt paluuta ”rikospaikalle”. Kertausharjoituksetkin, kun järjestettiin sodanajansijoituksen mukaan, niin pohjoiseen ei ole ollut asiaa. Kyllähän toki Sallatunturi jo kriteeristöä alkaa täyttämään, mutta käynti Utsjoella ja Nuorgamissa pisti asiat perspektiiviin.

Itsehän olin tutustumassa Kaldoaivi Ultra Trailiin valmentajana ja huoltajana, kenties kisajärjestäjänäkin. Yhteistyökumppanini oli kerännyt joukkueen ja minun tehtäväni oli huoltaa ja tuottaa materiaalia siihen hetkeen sekä jatkoon. On ollut kyllä mielenkiintoista kiertää tapahtumia ja kerätä niista tietoa sekä kontakteja jatkoa silmällä pitäen.

Maailman pienuudesta kertoo jotain kohtaaminen Inarissa. Minä halusin ottaa joesta ja laivasta kuvan. Samoin halusi lapsiperhe myös, joka tietenkin sattui olemaan vanha pelikaverini. Kun jututin paikallista heppua viimeisessä huollossa Skalluvaarassa, hän olikin vanhan ryhmänjohtajani serkku Karigasniemeltä. Tämä toimikoon opetuksena, kun kohtaat ihmisen, hän varmasti tuntee jonkun sinunkin lähipiiristäsi. Käyttäytyminen kannattaa sovittaa sen mukaan tai mikä vielä parempaa, kohtele vierastakin kuin kukkaa kämmenellä.

Harjoittelun suhteen pidin mittarit pimeällä. Kävin toki joka päivä liikkumassa ja hikikin nousi pintaan, mutta pidetään kaverit Stravassa hereillä. Siinähän ihmettelevät treenaamattomuuttani ja minä taas saan sitten selittää huonoa menestystäni, kun en ole enempää tehnyt kuntoni eteen.

Seuraavana suuntaan Espanjaan tarkastelemaan mahdollisia talviharjoittelupaikkoja. Saattaa siinä sivussa tulla tehtyä pari treeniäkin ja kenties vain makoiltua aurinkotuolissakin.