Ahvenanmaalla päätuomarina

Nopeita ovat olleet liikkeet. Keväällä sain suuni auki. Kesällä homma lähti liikkeelle koulutuksella ja ensimmäisillä kilpailuilla. Nyt kauden päätöksessä olin jo ylituomarina. Urheilu osaa kyllä antaa nyt ja jatkossakin. Toivottavasti pystyn jatkossa enenemässä määrin myös perhettäni ottamaan reissuihin mukaan. Katsoessani Kärinsundin tapahtumia mieleeni tulivat lapset ja vaimo. Monet olivat tulleet joko perheen tai ystävien tai jopa molempien kanssa Eckeröhön viettämään aikaansa. Kaunis saaristo ja ilmat suosivat. Kun eilen lenkin päätteeksi pulahdin Ahvenanmereen ja kävelin terassille suihkuun shortseissa en voinut kuin hymähtää tyytyväisenä. Miljonääriksi toki tulen vain kokemusten suhteen.

Paikalla oli kokenut rennonletkeä toimitsijaorganisaatio saarelaisia sekä Nokianavut. Viikonlopun aikana kaikki sujui ilman haavereita. Ensi vuodeksi jäi parannettavaa, mutta iso kuva on kunnossa. Ei ollut itsellekään helppo paikka lähteä, mutta kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen näkemääni ja kokemaani. Lajin edistäminen turvallisuuden ja tasapuolisuuden kautta palvelee kaikkia lajin parissa olevia.

Omien tuomarikokemuksieni perusteella voin suositella kouluttautumista kaikille. Se avaa lajia hieman eri tavalla ja antaa varmasti uutta jokaiselle kilpailijalle. Miksi säännöt ovat olemassa ja kenen on vastuu niiden noudattamisesta. Rangaistuksethan ovat vain seurausta toimistasi.

http://www.triathlon.ax/fi/?cookieChecked=true

Paikallinen joukkuehan masters-sarjassa ei saanut kultamitalia myöhästyneen rekisteröinnin takia. Olethan siis jatkossa huolellinen, että kaikki menee yhdessä sovittujen sääntöjen mukaan.