Yrittäjä palveluksessanne

Rakuunamäenpojasta piti tulla varman päälle virkamies vielä keski-iällä. Ajatus oli nauttia pitkästä ja kapeasta leivästä. Osittain tässä onnistuinkin sillä leipä on ollut kyllä kapea. Pituus on ollut näkymä kuukauden parin päähän. Saattaa olla että olen tutustunut stressiin matkan varrella. Toistaiseksi miellän olleeni kuskin paikalla. Päiviä vaihtaisin pois, ei ole meinaa aina mennyt ihan putkeen. Silti uskon pystyväni valmentamaan ja olemaan se luottomies kumppaneilleni jonka puoleen on turvallista kääntyä.

Aika jonka olen ollut kotosalla on korvaamatonta. Verottajahan tässä eniten kärsii kun elän niin pienellä. Kenties lapset arvostavat myöhemmällä iällä iskän keski-iänkriisin näyttäytymistä tällä tavoin. Oma liikkumisen määrä on kolminkertaistunut viidessä vuodessa. Enää ei tarvii ku tuplata se ni jo alkaa kulkea.

Tulevaisuus on avoin. Mihin me vielä tämän koronan kanssa joudummekaan? Itse pyrin toimimaan pitkäjänteisesti mutta herkällä korvalla tilannetta seuraten. En kanna huolta selviämistä. Me vain jatkamme eteenpäin mukautuen vallitsevaan tilanteeseen.

#saimaailmiö2026